Asuntovieraat

Mauriainen eli sokerimuurahainen on yleisimmin sisätiloissa esiintyvä muurahaislaji. Pesät sijaitsevat yleensä maassa, mutta toisinaan ne voivat olla talojen rakenteissa. Ulkona niitä on laattojen, kivien ja laudankappaleiden alla. Rakennuksissa ne asuttuvat mielellään kivijalan halkeamiin ja koloihin sekä lattian alle. Kevättalvella ja keväällä, kuten myös kesällä, ne hakeutuvat huoneisiin ravinnonhakumatkalle.

Mauriaiset pitävät sokeripitoisesta ruoanlähteestä, myös kuolleet hyönteiset sopivat ravinnoksi. 

Mikäli sokerimuurahaisia on sisätiloissa, huolehdi erityisesti siisteydestä. Roskiksen tyhejntäminen päivittäin, huolellinen imurointi ja lattia-alueiden siivoaminen kaikista ruuantähteistä pois. Älä säilytä pöydillä avoimia elintarvikkeita, vaan pidä ne jääkaapissa. Ashiapesukoneen siivilä on hyvä tyhjentää säännöllisesti ruuantähteisä.

Muurahaisten torjunta pitää suunnitella siten, että yhdyskunnassa oleva kuningatar saadaan poistettua, jonka jälkeen ongelma loppuu.

Aikuinen sokeritoukka on noin sentin pituinen. Väritykseltään se on hopeanhohtoinen ja kiiltävä. Tuntosarvet ovat pitkät, takapäässä on kolme sukasta, jotka ovat selvästi ruumista lyhyempiä. Toukkavaiheen yksilöt ovat aikuisen kaltaisia, mutta pienempiä. Laji on pitkäikäinen ja voi elää jopa 6 vuotiaaksi.

Sokeritoukka käyttää ravintonaan lukuisia erilaisia orgaanista ainetta, kuten hiuksia, ihokarvoja ym. kuolleita hyönteisiä ja ruuantähteitä. Laji käyttää myös homesienien rihmastoa ravinnokseen.

Laji elää ja lisääntyy kosteissa ja lämpöisissä tiloissa: keittiössä, wc-tiloissa, pesuhuoneessa ja kellarissa. Lisääntymiseen kohteessa (esim. puinen wc:n kynnys) pitää olla huomattavan korkea kosteusprosentti.

Mikäli yksilöitä havaitaan runsaasti, syynä saattaa olla kosteusvaurio. Erityisesti kyseeseen tulee tilanne, jos esiintymisalue on sellainen, minkä pitäisi normaalisti olla täysin kuivaa, esim. olohuone.

Laji saattaa levittää taudinaiheuttajia liikkuessaan viemärin ja asunnon tilojen välillä.

Sokeritoukkien torjunta on hyvä suorittaa vähintään kahteen kertaan, jotta populaatiosta päästään eroon.

Aikuinen paperitoukka on noin 18 mm pituinen. Väritykseltään se on hopeanhohtoinen, mattapintainen. Tuntosarvet ovat pitkät, takapäässä on kolme ruumiinmittaista ja pitkää sukasta, joista reunimmaiset ovat lähes 90 asteen kulmassa ruumiiseen nähden (sokeritoukalla selvästi ruumiinpituutta lyhyemmät). Toukkavaiheen yksilöt ovat aikuisen kaltaisia, mutta pienempiä. Aikuiset yksilöt elävät jopa 8 vuoden ikäisiksi.

Paperitoukka käyttää ravintonaan kaikkea orgaanista jätettä, mm. ruoantähteitä ja kuolleita hyönteisiä. Ravinnoksi saattaa sopia paperikin, mutta ei samalla tavalla kuin lähilajille sokeritoukalle.

Laji on hämärä- ja yöaktiivinen. Päiväsaikaan yksilöt ovat usein piilossa erilaisissa raoissa ja koloissa asunnossa. Kosteutta laji ei tarvitse samalla tavalla kuin sokeritoukka, jonka takia yksilöitä voi tavata asunnon kaikissa osissa kuten eteisessä, makuuhuoneessa jne.

Paperitoukka on levinnyt Suomeen äskettäin ja suomenkielinen nimi on annettu lajille vuonna 2019. Havaintoja lajista on tehty laajalti Suomessa, ja paperitoukka näyttäisi olevan paikoin selvästi yleisempi kuin sokeritoukka.

Mikäli havaitset paperitoukkia niin huolehdi asunnon siisteydestä. Imuroi lattia-alueet (erityisesti jalkalistat) säännöillisesti, ettei lattialta löydy ruuanmuruja, muita kuolleita hyönteisiä, jottei paperitoukille löydy ravintoa. Tyhjennä roskis- ja kompostiastiat säännöllisesti. Säilytä lemmikkieläinten ruuat tiiviissä astioissa.

Paperitoukkien torjunta pitää suorittaa koko asuntoon. Kerros- ja rivitaloissa on järkevää tehdä paperitoukkatorjunta samanaikaisesti naapuriasuntoihin, jotta ongelmasta päästää yhdellä kertaa eroon.

Yleisimpiä ampiaislajeja ovat piha-ampiainen (Vespa vulgaris) ja saksanampiainen (Vespa germanica). Ampiaisiin kuuluu lajeja, jotka ovat yhdyskunta- ja erakkolajeja. Tyypillisesti yhdyskuntalajit aiheuttavat haittaa ja voivat olla hengenvaarallisia ihmisille.

Ampiaiset eivät pesi vanhaan pesään, vaan rakentavat uuden pesän joka vuosi. Useasti vielä vanhan pesän viereen. Yksinäinen kuningatar aloittaa rakentamisen keväällä ja suotuisina vuosina pesä voi olla jalkapallon kokoinen, jolloin sitä asuttaa satapäinen ampiaisyhdyskunta. Useimmiten ne puolustavat agressiivisesti pesäpaikkaansa ja tällöin on vaarana, että ne pistävät. Pesänsä ne rakentavat moninaisiin paikkoihin ja joskus pesä saattaa olla kulkureitin varrella, jolloin se on hyvä poistaa.

Ampiaisten torjunta on hyvä tehdä jo alkukesästä, kun yhdyskunta on alkuvaiheessa ja kooltaan pieni. Tällöin tulee pesä poistaa kokonaan ja hävittää kuningatar, jolloin yhdyskunta kuolee. Ampiaistorjunta on hyvä antaa tuholaistorjuntayrityksen tehtäväksi.

Herhiläinen on euroopan suurikokoisin ampiaislaji. Se on huomattavasti suurempi kuin piha-ampiainen.

Yhdyskuntalajina ne rakentavat muiden yhdyskunta-ampiaisten kaltaisen pesän. Lajina herhiläinen on huomattavasti rauhallisempi kuin muut ampiaislajit. Häirittynä ne puolustavat pesäänsä.

Lajin esiintyminen Suomessa painottuu Itä- ja Kaakkois-Suomeen. Laji todennäköisesti leviää laajemmalle alueelle, mikäli kesien lämpeneminen jatkuu.

Herhiläisten torjunta on hyvä antaa tuholaistorjuntayrityksen tehtäväksi.

Mehiläiset ovat ampiaisia karvaisempia ja pörröisempiä lajeja sekä jonkin verran pienempiä kuin kimalaiset. Yleisin laji on tarhamehiläinen (Apis mellifera).

Mehiläiset ovat luonnossa erityisen tärkeitä pölyttäjiä.

Mikäli mehiläisyhdyskunta on päässyt tarhaajalta karkuun ja asettunut pihapiiriin, etsi internetistä mehiläiskasvattajien yhteystietoja ja pyydä heitä hakemaan karkuteillä olevat mehiläiset pois. Lisätietoa täältä: Mehiläishoitajat.fi/parvien-kiinniottajat

Emme suorita mehiläisten torjuntoja, kuin äärimmäisessä poikkeustilanteessa.

Kimalaiset ovat karvaisia ja pörröisiä hyönteisiä. Suomessa on tavattu 37 lajia.

Kimalaiset ovat luonnossa erityisen tärkeitä pölyttäjinä.

Kimalainen on useimmiten hyvin rauhallinen laji. Laji pistää puolustaessaan yhdyskuntaa tai häirittäessä. Emme suosittele kimalaisten hävittämistä.

Yksilöt ovat noin 3-4 mm pitkiä pitkäjalkaisia kuoriaisia, joiden takaruumis on pyöreähkö ja joilla on pitkät tuntosarvet. Lesiäiset viihtyvät hyvin monenlaisissa ympäristöissä ja sietävät myös hyvin kuivia olosuhteita. Sisätiloihin saattaa eksyä yksittäisiä lesiäisiä. Harvemmin ne aiheuttavat vahinkoja.

Aikuinen riesakuoriainen on tummanruskea, soikea ja noin 2-4 mm pitkä. Kuoriaisen peitinsiipien tyvessä on keltaiset täplät. Toukka on kellanruskea, karvainen ja noin 5-6 mm pitkä. Takapäässä toukalla on muutamia pidempiä karvoja.

Riesakuoriainen käyttää ravinnokseen hyönteisiä, siemeniä ja kuivia kasvinosia sekä kuivia elintarvikkeita. Se voi myös syödä luonnonkuituisia tekstiilejä.

Riesakuoriainen voi esiintyä kaikissa sisätiloissa kaikkiruokaisuutensa vuoksi. Tämä hankaloittaa torjuntaa.

Riesakuoriainen aiheuttaa erityisesti tuhoa kasvi- ja hyönteiskokoelmissa sekä siemenvarastoissa. Se voi tuhota myös muita kuivaelintarvikkeita sekä luonnonkuituisia tekstiilejä.

Aikuinen on noin 2 cm pitkä, tummanruskea, kapea ja litteä kuoriainen, jonka etusiivet ovat typistyneet lyhyiksi. Takaruumiin kärjessä on pihtilisäkkeet, jotka koiraalla ovat puolikaaren muotoiset ja naaraalla melkein suorat. Toukat ovat vähittäisen muodonvaihdoksen takia aikuisten näköisiä, mutta pienempiä.

Isopihtihäntä elää luonnossa, puutarhoissa ja pihoilla. Se on liikkeellä useimmiten öisin ja syö ravinnokseen muita hyönteisiä sekä hämähäkkejä. Ravinnoksi kelpaavat myös kasvit, maahan pudonneet hedelmät ja marjat yms.

Pihtihännät eivät aiheuta vahinkoa puremalla, eikä pistämällä, eivätkä muulla tavoin. Isokokoisena hyönteisenä laji on lähinnä esteettinen haitta. Niiden esiintyminen sisätiloissa on satunnaista.

Kellanruskea luonnonvarainen lapintorakan kokoinen torakka, jonka koiraan etuselän keskiläiskä on musta ja jyrkkärajainen, naaraan musta ja siivet takaruumista paljon lyhyemmät.

Lapintorakka on meillä luonnonvarainen laji, suuresti russakkaa muistuttava, kuitenkin hieman pienempi laji. Etutuselän kilvessä on tummanruskea keskiläiskä.

Yksilöitä voi eksyä sisätiloihin varsinkin syksyisin.

Aikuinen juoksujalkainen voi olla jopa 30 mm pitkä. Ne ovat litteitä ja kussakin jaokkeessa on yksi raajapari. Juoksujalkaiset viihtyvät maaperässä, lahoavassa kasviaineksessa tai kuorten raoissa. Juoksujalkaiset käyttävät ravinnokseen hyönteisiä. Ilmojen viiletessä yksilöitä voi eksyä sisätiloihin. Laji ei aiheuta harmia ihmiselle.

Tuhatjalkaiset ovat luonnossa yleisiä. Niitä voi esiintyä kosteissa tiloissa suuriakin määriä. Yleensä tuhatjalkaisia eksyy syksyisin ilmojen kylmetessä. Laji on vaaraton ihmiselle, eikä aiheuta torjuntatoimenpiteitä.

Aikuinen kirjavaleskorpioni on noin 2-8 mm pitkä ja sillä on kahdeksan jalkaa sekä pitkät sakset. Kirjaskorpioni on ihmisen kannalta hyödyllinen eläin pyydystäessään esim. punkkeja ja pölytäitä. Se on yleinen sisätilojen asukki koko maassa.

Aikuinen kotisirkka muistuttaa rakenteeltaan heinäsirkkoja. Se on kellanruskea ja etuselässä sekä päässä on tummempia kuvioita. Aikuinen kotisirkka on noin 2 cm pitkä, mutta pitkät perälisäkkeet ja tuntosarvet lisäävät pituutta. Toukka-asteet ovat aikuisen näköisiä, mutta pienempiä.

Kotisirkka on lähes kaikkiruokainen ja se voi käyttää ravinnokseen kasvinosia, viljatuotteita, kuolleita hyönteisiä ja jopa paperia sekä tekstiilejä.

Kotisirkka esiintyy usein lämpimissä ja kosteissa tiloissa, kuten laitosten keittiöissä, sosiaalitiloissa ja kasvihuoneissa sekä myös kaatopaikoilla.

Kotisirkkaa voidaan russakan tavoin pitää mahdollisena tartunnan levittäjänä. Koiraan voimakas siritys voi olla häiritsevää.

Koiras ja naaras pesäkoisat ovat erivärisiä, joka saattaa hämätä lajin määrittämistä. Naaraalla siivet ovat harmaanruskeat ja koiraalla valkoisen ja ruskean kirjavat. Siipien kärkiväli on 2,5-3 cm. Toukka on keltainen ja ruskeapäinen, täysikasvuisena noin 18 milliä pitkä.

Pesäkoisa on mehiläisten, ampiaisten ja kimalaisten pesäloinen. Se syö pesissä orgaanista jätettä, vahaa ja joskus toukkiakin. Toukat tulevat koteloitumaan pesän ulkopuolelle ja silloin niitä usein tavataan sisätiloissa. Toukat koteloituvat isoina ryhminä ja silkkiset kotelokopat voivat kiinnittyä hyvin tiiviiksi ja vaikeasti alustastaan irroitettavaksi muodostelmaksi.

Aikuisia yksilöitä tavataan useimmiten keväällä ja alkukesällä sisätiloissa. 

Aikuinen syysolkikärpänen on noin 3 mm pitkä, keltamustajuovainen kärpänen. Laji on aikuistalvehtija.

Loppukesällä syysolkikärpäset kerääntyvät suurina parvina aurinkoisten seinien ja ikkunoiden yhteyteen, useimmiten kerrostalojen ylempien asuntojen kohdalle.  Osa kärpäsistä saattaa tunkeutua sisätiloihinkin ikkunoiden rakosista. Massaesiintyminen kerrostalossa saattaa keskittyä muutamaan ikkunaan tai parvekkeeseen. Tämä ilmilö uusiuutuu lähes vuosittain.

Toukat saalistavat heinäkasvien juurissa esiintyviä juurikirvoja.

Mikäli syysolkikärpäsiä esiintyy, niin voit tiivistää ikkunat ja asentaa hyönteisverkot, joilla estetään kärpästen pääsy sisätiloihin.

Laji on vaaraton ihmiselle. Se ei levitä sairauksia tai taudinaiheuttajia. 

Pihaharsokorento on noin 2 cm pitkä. Se kuuluu verkkosiipisten hyönteisten heimoon. 

Sillä on pitkähköt tuntosarvet, ruumis on vihreä (voi olla myös kellertävä) ja siivet ovat kirkkaat. 

Harsokorennot liikkuvat useimmiten yöaikaan ja hakeutuvat kohti valoa. Tästä syystä niitä eksyy usein sisätiloihin avoimista ikkunoista ja ovista. Laji on täysin harmiton ihmiselle ja ne voi vapauttaa takaisin luontoon. Lajin toukat ovat petoja syöden muita hyönteisiä.

Rantakirjolude on noin 4 mm pitkä ludelaji.

Laji on aikuistalvehtija ja yksilöitä voi syksyisin eksyä sisätiloihin etsiessään talvehtimispaikkaa. Se on täysin harmiton laji ihmiselle. Yksilön voi vapauttaa takaisin luontoon.

Lehvänokkalude on noin 3 mm pitkä ludelaji. Hyvin yleinen laji Suomen luonnossa.

Yksilöitä voi eksyä luonnosta sisätiloihin. Laji on ihmiselle täysin harmiton.

Siirat ovat maalla ja vedessä elävä äyriäislahko. Eräs yleisimpiä näistä on tarhasiira (Oniscus asellus), jota tavataan maan karikkeen seassa.

Lajit tarvitsevat korkeaa kosteutta elinalueellaan. Mikäli asunnoissa havaitaan siiroja, se voi olla merkki rakenteellisesta kosteudesta. Useimmiten selityksenä on kuitenkin se, että yksilöt ovat eksyneet sisätiloihin ovien ja ikkunoiden raoista.

Huonehämähäkki on sopeutunut asumaan ihmisasumuksissa, mutta ei pärjää liian kuivissa asuintiloissa. Lajia löytää ennemminkin hieman kosteammista tiloista, kuten kellareista.

Laji ei aiheuta ihmiselle vaaraa.

Aikuiset perhossääsket ovat pieniä, 1,25-3 mm:n pituisia, perhosmaisia, pörröisen nukkaisia hyönteisiä, joilla on karvaiset siivet. Väriltään sääsket ovat harmahtavan ruskeita. Siivissä on usein erivärisiä alueita. Suomessa esiintyy sisätiloissa mm. laji (Clogmia albipunctata), jolla ei ole vielä suomenkielistä nimeä.

Toukat elävät vedessä, maatuvassa jätteessä tai viemäreissä ja syövät erilaisia pieneliöitä. Aikuisia voi tavata lentelemästä pesu- ja kylpyhuoneissa tai kiinteistöjen yleisissä wc-tiloissa.

Mikäli löydät perhossääskiä, niin selvitä missä on seisovaa vettä (lattiakaivot, wc-pöntöt ym.), joissa toukat pääsevät kehittymään. Käytä tällaisissa paikoissa torjuntakeinona kuumaa vettä (60 astetta), joka tappaa lajin toukat ja munat.

Korvakärsäkäs on n. 5-10 mm pitkä kovakuoriaislaji. Väriltään yksilöt ovat tummia.

Lajin toukkavaihe syö ravinnokseen kasvien juuria. Aikuiset yksilöt talvehtivat aikuisina ja niitä voi eksyä sisätiloihin. Laji on ihmiselle vaaraton, eikä yleensä aiheuta toimenpiteitä.